22. helmikuuta 2016

SAIRASLOMAA JA FYSIOTERAPIAA

Viime viikko alkoi mukavissa ja iloisissa merkeissä, rallateltiin Yyterissä, tehtiin muutamat hyvät treenit ja keskiviikkona treffattiin Hakuhauskan C-pentueesta pikkupoika Kingi - hurmaava tapaus. Tekee hyvää tälle ikuiselle ja krooniselle pentukuumeelle moisen pikkunaperoisen treffailu! 


Torstai aamuna olikin sitten edessä vähän huonompia uutisia. Armaksen vasen silmä oli punainen kuin puolukka ja valui keltavihreää rähmää. Torstaille ei enää lääkäriaikaa saatu, mutta perjantai aloitettiin sitten lääkärireissulla. Silmä tutkittiin perinpohjaisesti ja suljettiin pois haavojen tai "roskien" mahdollisuus. Lääkesalvan kanssa kotiin simmua parantelemaan. Ja ettei olisi mennyt liian kivasti ja kivuttomasti alkoi Aava siinä samassa rytäkässä sitten aivastella. Viikonlopun aikana mentiin molempien koirien kanssa jo parempaan suuntaan ja pohdinnan jälkeen päätin sunnuntaina puolilta päivin kuitenkin lähteä Aavan kanssa varatulle fyssarikäynnille. 20min ennen aikaamme olimme kävelyllä puistossa ja ei tullut Aavalta enää aivastus vaan oikein iloiset "röhkimiset". Ehdin jo mielessäni kirota kaikki mahdolliset nenäpunkit sun muut sinne minne päivä ei paista. Saimme kuitenkin luvan tulla hoidettavaksi, päätettiin, että jätetään kesken jos kovin aivastuttaa tai röhisyttää. Puolentunnin jälkeen Tanja kysyi olenko nyt ihan varma siitä nuhasta.. Aava kun makasi reporankana pitkin lattiaa eikä päästänyt ääntäkään. Niinpä niin, sen jälkeen en ole kuullut Aavan edes aivastavan kertaakaan. Mene ja tiedä, henkiin taidettiin jäädä! 

Fyssarissa puolestaan ei saatu muuten niin kovin ruusuisia uutisia.. ei mitään pahoja, mutta hivenen huolettaa. Aavalla oli selässä ja lantiolla sellaisia jumeja ja sellaisessa mittakaavassa ettei ennen ole ollut. Toki liukkailla keleillä on aivan varmasti osansa asiaan, Aava kun ei vapaana ollessaan himmaile. Kun mennään, mennään täysillä. Ensi kuun aikana on tarkoitus tehdä myös Turun visiitti ortopedin tarkan silmän alle. Kyllä, pelottaa. Toivottavasti turhaan.


12. helmikuuta 2016

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ ARMAS!

Pieni ja pippurinen, kaikki mihin ryhdyt suoritat sen 110% lasissa, annat kaikkesi ja vielä vähän lisää.  Aina voi suorittaa täysillä, vielä vähän kovempaa ja korkeammalta. Joskus on vähän vaikeaa pysyä perässäsi, kaksi kovapäätä on laitettu yhteen, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Olet opettanut Hyvän Mielen merkityksen, periksiantamattomuudesta ja siitä, että muista antaa kaikkesi unelmiesi eteen. Yhdessä olemme päättäneet tavoitella pilviin ja vielä vähän korkeammalle. 

Olet niin rakas. Kiitos, että olet siinä. Hyvää syntymäpäivää Armas! 


5. helmikuuta 2016

SE VÄHÄN IKÄVÄMPI VUOSIPÄIVÄ

Tasan vuosi sitten se tippui lopullisesti syliin, varmistus omille ajatuksille ja peloille, Aavan patellaluksaatio. Leikkausajan varaus. Kyynelsilmin ajettiin Turusta kotiin. Aava onnellisen ja autuaan tietämätön kaikesta, paitsi kipu polvessa. Siitä päivästä tuntuu olevan kokonainen ihmisikä. Paljon ja vielä vähän enemmän on mahtunut kuluneeseen vuoteen. 


Kun Aavan leikkauspäivä, 12.2.2015 viimein koitti, muistan toivoneeni parasta ja pelänneeni pahinta. Ja silti suhteellisen positiivisin mielin eteenpäin, sehän on vain polvi ja mikä ihme siinä nyt voisi mennä pieleen? "Meidän" ortopedi on tehnyt vastaavanlaisia leikkauksia varmasti satoja. Enpä olisi voinut olla enempää väärässä. 

Vielä kuusi viikkoa ensimmäisen leikkauksen jälkeen luulimme kaikki, minä, fysioterapeutti ja ortopedi, että kaikki on ihan hyvin. Polvessa oli hieman turvotusta, mutta siinä se. Aavan kanssa iloisena kotiin ja Facebookin statuspäivitys täyteen sydämiä.. väärin, taas. Vain muutama päivä edellisen kontrollin jälkeen oli operoitu takajalka poissa pelistä ja suunnattiin uudelleen lääkäriin. Uusi leikkaus. Ja kun lääkäri johon uskot kuin kallioon sanoo sinulle, ettei ole ikinä nähnyt vastaavaa mitä Aavan polvessa oli, tuli totaalinen romahdus. Teki vain mieli luovuttaa. 

Vaan ei luovutettu. Pitkiä olivat viikot ja kuukaudet, vesikävelymattoa, fysioterapiaa, tikapuujumppaa, sairasyksiö, vihdoin ensimmäiset remmikävelyt lähipuistoon, viimein lupa mennä kävelylle metsään, loppukesästä päästiin jo uimaankin, pieniä suuria askeleita.. Kokeiltiimpa siinä kaiken polvihässäkän keskellä yksi suolitukosepäily ja leikkauskin. Sanovat ettei kenellekkään anneta enempää kuin jaksaa kantaa. 

En tiedä toista niin vahvaa kuin meidän Aava. Ikuisesti pikkukoira. Olet niin rakas. 

26. tammikuuta 2016

MITÄ TÄNÄ VUONNA TEHTÄISIIN?

Taas alkaa olla se aika vuodesta, kun kalenteri alkaa kuin huomaamatta täyttyä jos jonkinmoisista suunnitelmista ja koiramaisista menoista. Näyttelyiden osalta kalenteria ei ole vielä sen suuremmin avattu, ihan harjoituksen vuoksi tekisi mieli kiertää Armaksen kanssa nämä lähikylien ryhmänäyttelyt ja jos vain Aavan esiintyminen saadaan jonkimoiseen kuosiin ja terveyttä riittää, niin eiköhän molemmat koirat tämän vuoden aikana kehässä pyörähdä. Armaksen saavutettu FI MVA-tittelinsä viime kesänä, on ulkomaan näyttelyt kummitellut mielessä säännöllisen epäsäännöllisesti. Pelkästään hyviä kokemuksia olen kuullut muunmuassa Viron näyttelyistä ja siellä olisikin kiva käydä pyörähtämässä. Ja miksei sitä sitten samaan syssyyn ottaisi myös Aavaa mukaan. 


Molempien kanssa on treenattu tokokiemuroita, Armaksen ohjatut jatkuvat tutun ja turvallisen Susannan silmien alla ja myös Aavalle on varattuna treenipaikka ensi kuun puolivälistä alkaen. Ihan en ole vielä päättänyt lähdenkö viemään Aavaa enemmän tokoa, vai rally-tokoa silmällä pitäen, vai kentien molempia. Aika näyttää. Kokeita en ole miettinyt, mutta toivottavasti kevään aikana päästään Armaksen kanssa starttaamaan ensimmäistä kertaa avoimessa. Alustavasti katselin myös Koirakoutsilta Mika Jalosen tokon-koulutuspäiviä ja niihin osallistuminen, molempien kanssa, kutkuttaisi kovin. Niin paljon olen kyseisestä kouluttajasta kehuja kuullut, ettei voi mennä hukkaan moinen reissu. 

Armaksen VEPE-treeneistä ei ole mitään varmaa, mutta toivon, että päästään mukaan viikottain treenaavaan ryhmään ja suorittamaan ainakin SOVE-koe kesän aikana! 

OnniDog on myös tänä vuonna merkattu kalenteriin ISOSTI ja sitä odotellaankin sitten taas koko kesä. Meidät löytää Himokselta koko viikonlopun ajan, toivottavasti näkyy paljon tuttuja.  Sennenkoirien toko-leiriä ei ilmeisesti tänä vuonna ole lainkaan, mikä on suuren suuri harmi, viime vuonna kun sekin oli kaikinpuolin mukava ja onnistunut! 

Myös virallisia terveystutkimuksia olisi luvassa.. Armas kun tulee ensi kuussa miehen ikään, täytyy polvet tutkituttaa uudelleen. Harkitsen myös virallisten selkäkuvien otattamista. Aavan kohtalosta ei ole mitään varmuutta, pikkukoiraa kun on nukuteltu niin paljon, etten tiedä haluanko sitä ehdointahdoin mennä taas tekemään. Tosin myös sterilisaatio pyörii mielessä, mutta katsotaan nyt.

21. tammikuuta 2016

FACEBOOKIN VALLOITUS

Sosiaalinen media kun on vahvasti nykypäivää ja varsinkin Facebook tuntuu olevan hyvinkin monen osa jokapäiväistä elämää, niin nyt myös meitä vois seurata siellä! 

Armas & Aava - Appenzellinpaimenkoirat


Ei muuta kuin peukku ylös ja tykkäämään, jos tuntuu, että uutisvirrassa on kahden appenzellin mentävä aukko!